Mikä on digioppikirja ja mitä etuja se tuo?
Digikirjat ovat paljon enemmän kuin pelkkä painetun kirjan pdf-versio. Digioppikirjat ovat interaktiivisia ja ruokkivat uteliaisuutta.
Digikirjat ovat paljon enemmän kuin pelkkä painetun kirjan pdf-versio. Digioppikirjat ovat interaktiivisia ja ruokkivat uteliaisuutta.
Äänikirjojen suosio alkoi vuonna 2019, jonka jälkeen suosio on kasvanut entisestään. Taulukoimme suosion lukuja ja tarkastelimme äänikirjailmiön taustoja.
Studiossa tapahtuva luenta on vain yksi, vaikkakin kuuluvin osa äänikirjaprosessia. Avataan enemmän, mitä äänikirjan lukemisessa ja sitä ympäröivissä vaiheissa käytännössä tapahtuu.
Teknologia, kuten puheteknologia, ja digitaaliset apuvälineet vähentävät maatalous- ja puutarha-alan työntekijöiden kuormittavuutta. Puheohjattavaa Nopteraa on käytetty menestyksekkäästi luonnonvara-aloilla.
Minkälaisia mielikuvia sanasta koneääni syntyy? Koneäänet saadaan nykyään kuulostamaan hyvinkin luonnollisilta ja miellyttäviltä kuunnella. Artikkelimme käsittelee koneääntä kohtaan olevia ennakkoluuloja ja koneäänten todellisuutta.
Ilona-koneääntä kuullaan viikoittain Suomen Kuvalehden artikkeleissa. Luonnollinen koneääni on saanut kuulijoilta positiivista palautetta.
Mitä puheteknologia tarkoittaa ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaa? Entä mitä puhesynteesi on ja miltä paras suomenkielinen koneääni, Ilona, kuulostaa?
Lukivaikeudet ilmenevät muun muassa hitaana lukemisena tai luetun ymmärtämisen hankaluutena. Tällöin itselle helpoin tapa oppia voi löytyä kuuntelemisen avulla opiskelusta.
Mitä puheteknologia on ja miten sillä voidaan parantaa ja laajentaa sisältöjen saavutettavuutta? Käsitellään lisäksi äänioppikirjoja.
Artikkelissa kerrotaan, miten a.i.materin tekstisisällön prosessointityökalu Erin voi tehostaa äänikirjaprosessia löytämällä lausumisohjeita vaativat sanat. Tutustutaan lisäksi Erinin syntyyn ja kehitykseen.